Valmennusrintamalla muutoksia kaudelle 2026

Valmennusjoukkoja on nyt syksy ja alkutalvi kasattu. Uusia nimiä on saatu mukaan ja tuttuja kasvoja jatkaa edelleen. Päävalmentaja Koivumäki on tyytyväinen tämän hetkiseen valmentajaporukkaan ja vinkkaa, että valmennus mahdollisesti vielä kasvaa uusilla nimillä.

Vastuita on jaettu viime kaudesta, kun hyökkäyksen koordinoinnista vastaa Jussi Kaas, joka toimi Kokkolan OC:na kaudella 2024. Puolustuksen koordinaattorin kenkiin hyppää Goatsien ajalta tuttu Tomi Hämäläinen. Special teams -koordinoinnin vastuun ottaa viime kaudet puolustuksen ykkösnyrkkeihin kuulunut Samuel Malinen.

Uudempana kasvona Scorpions on tehnyt valmentajasopimuksen paikallisen Minna Laitilan kanssa, joka vastaa hyökkäyksen linjasta tulevalla kaudella. Laitilalla on kokemusta jefukentistä jo liki vuosikymmenen verran ja hänet voi nähdä myös Naisten Vaahteraliigassa kaudella -26.

Juha Hautala ja Lillian Nuutinen jatkavat pelipaikkakohtaisina valmentajina viime kauden tyyliin. Ilari Lehtola siirtyi fysiikkavalmentajan apuihin alkutalveksi, että joukkue saadaan taas kovaan kuntoon kesään mennessä.

HC Marco Koivumäki
OC Jussi Kaas
DC/LB Tomi Hämäläinen
ST/DB Samuel Malinen
OL Minna Laitila
QB Juha Hautala
RB Lillian Nuutinen
S&C Ilari Lehtola